Omavaraisuusaste

Laskukaava yksinkertaistettuna: oma pääoma jaettuna taseen loppusummalla, kerrottuna sadalla. Tarkemmassa kaavassa omaan pääomaan lisätään tilinpäätössiirtojen kertymä, kuten poistoero, ja taseen loppusummasta vähennetään asiakkailta saadut ennakot. Pienyrityksen kohdalla yksinkertainen kaava riittää useimmiten.

Omavaraisuusaste mittaa vakavaraisuutta eli sitä, kestääkö yritys tappiollisia vuosia ja pystyykö se maksamaan velkansa pitkällä aikavälillä. Pankit, luottotietoyhtiöt ja suuret asiakkaat katsovat lukua ennen kuin myöntävät lainaa tai tekevät pitkän sopimuksen. Yleinen jaottelu: yli 40 prosenttia hyvä, 20 ja 40 prosentin välillä tyydyttävä, alle 20 prosenttia heikko.

Yleinen väärinkäsitys on, että korkea omavaraisuus on aina parempi. Jos yhtiöön kertyy vuosi vuodelta rahaa, jota ei käytetä, omavaraisuus on 90 prosenttia, mutta oman pääoman tuotto on huono. Aloittavalla yrityksellä omavaraisuus taas voi olla matala tai negatiivinen, koska alkuvuosien kulut on rahoitettu velalla. Se ei vielä kerro huonosta yrityksestä, mutta vaatii suunnitelman.

Omavaraisuusasteen kehitys on tärkeämpi kuin yksittäinen luku. Jos aste laskee kolme vuotta peräkkäin, velkaa on tullut enemmän kuin voittoja tai omistajat ovat jakaneet enemmän kuin yhtiö on tienannut. Molemmat ovat asioita, joihin kannattaa puuttua ennen kuin pankki tai luottotietoyhtiö huomaa ne. Englanniksi tunnusluku on equity ratio.

Omavaraisuutta voi parantaa jättämällä voittoja yhtiöön, sijoittamalla SVOP-rahastoon tai muuttamalla osakaslainan pääomalainaksi.